"Mennään pääoven väliin" -lausahdus tarkoitti yläasteella sitä, että mentiin koulun välitunnilla notkumaan kahden oven väliseen eteistilaan. Eteinen oli avara ja valoisa lasiseinien ja -ovien ansiosta. Eteisessä sitten potkittiin kiviä, juteltiin ja tuijoteltiin kenkiä. Sen verran aikaa noista ajoista on mennyt etten muista syytä eteisessä notkumiseen. Yleensä tuona aikana opettajat ajoivat välitunnilla pihalle tuulettumaan. Ja useammin siellä pihalla olimmekin.
Myöhemmin termi "pääoven välissä" on jäänyt elämään ja saanut eri merkityksiä. Eniten termiin törmään silloin kun on menossa syömään esim. töissä ja luvataan tavata ovella. Tällöin voi kielikuvia tapaillen lausahtaa painottamalla jokaista sanaa erikseen "tavataan siellä pää oven välissä!". Jossain välissä oleminen kuvastaa rajatilaa. Kun ollaan välissä, ollaan oikeastaan samalla sisä- ja ulkopuolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti